Dreamista!

Lumi-Annan vanhemmat kuolivat autokolarissa kun Lumi-Anna oli 12-vuotias. Silloin hän joutui Lastenkotiin nimeltä Uusi alku. Lastenkoti elämä ei ole aina mukavaa, mutta ehkä joskus voi tapahtua jotain odottamatonta.


Juuri kun Lumi-Anna ehtii ajatella, että kaikki on täydellistä, ei mikään olekkaan enää niin täydellistä.

tiistai 8. marraskuuta 2011

1. Mitä ihmettä?

 
Tämä on lastenkoti nimeltään Uusi alku. Se on aika uusi. Sen ensimmäisiä asukkeja olivat Thomas ja Ella Viik. Pari vuotta heidän jälkeensä Lumi-Anna muutti Uuteen alkuun. Uusi alku sijaitsee pienessä maalaiskylässä nimeltään Riverview.
On kesäloma, joten Lumi-Annan päivät kuluvat rannalla tai telkkaria katsellen. Useimmiten Tv;n ääressä, koska Lumi-Anna ei jaksa lähteä ulos. Häntä ei kiinnosta lähteä kaupungille koska hänellä ei ole paljoa ystäviä, koska hän on aina lastenkodilla.
                 Birgit ja Jukka keskustelevat ohjaajien huoneessa.
 -Minulle soitettiin juuri ja kerrottiin, että tänne siirretään uusi poika nimeltään Tom. Hän on kuulemma Lumi-Annan ikäinen
-Hmm.Sehän on mukavaa, toivottavasti ei synny ongelmia, sanoi Jukka Birgitelle.


-Niin, hänellä on kyllä vaikea tausta. Äiti lähettää pojan tänne kun ei enää pärjää hänen kanssaan, sanoo Birgit. 
 -Kaikki menee varmasti hyvin, Lumi on järkevä tyttö, Jukka vastaa.  
-Onhan hän, alkaa vain olla siinä iässä.
Alakertaan mennessään Lumi-Anna törmää käytävällä Tomiin joka on juuri astunut sisään taloon. Lumi-Anna ei ikinä ole nähnyt poikaa ja ihmettelee.
-Öö, etsitkö jotain? Lumi-Anna kysyy.
                                                      -Minä olen muuten Lumi-Anna.


-Lumi-Anna? Ei voisi kyllä itseasiassa vähempää kiinnostaa, poika vastaa tylysti.
 Hah, mikä tuo on oikein olevinaan? Lumi-Anna ajattelee. 
-No anteeksi, jos et kerran tarvitse apua niin minä tästä lähdenkin.                                 
   -No anteeksi jos loukkaannuit, etsin tämän talon ohjaajaa.
                                            -Noh, se on tuossa vasemmalla. Sen kun koputat oveen.
 Huoneessaan Lumi-Anna mietti, että olipas siinä röyhkeä poika, mutta aika hurmaava oikeastaan. 
                         Täytettyään muutamia papereita Tomille näytettiin hänen huoneensa, minne hänen tavaransa

olivatkin jo lähetetty. 
Ärsyttävää tälläinen pieni koppi, Tom jupisi itsekseen.


Lumi-Annaa alkoi jo hieman väsyttämään, mutta kuuli kun alhaalta huudettiin iltapalalle.
Oli pakko mennä. Uudessa alussa oli aika rentoa, mutta yhteisistä ruoka-ajoista pidettiin kiinni.

Yök, Jukka ei osaa kyllä laittaa yhtään ruokaa. Mutta pakko syödä, Lumi-Anna ajatteli.
Birget esitteli Lumi-Annalle Tomin kun hän istuutui pöytään. Lumi-Anna vain nyökytteli päätään, 
aivan kuin asia ei häntä voisi vähempää kiinnostaa.                            

Kaikki söivät rauhaisasti yhdessä. Kaksoset vain töljöttivät Tomia ja olivat aivan hiljaa.

Tom vilkaisi Lumi-Annaa lautasen yli ja vinkkasi silmää. Mitä ihmettä? Ajatteli Lumi-Anna...

Birgetkin oli näköjään huomannut, koska hän katsoi oudoksuen Tomiin ja huokaisi.
Aikuisten mennessä toimistoon ja kaksosten iltapesuille Tom lähestyi Lumi-Annaa.


-Hei, anteeks ku olin vähän tökerö, mut otetaaks uusiks? Mä oon Tom ja muutin ilmeisesti 
tänne.


-No terve vaan. Mä oon Lumi-Anna niinku jo aikaisemmin sanoin. Mut saat anteeksi, koska 
muistan millasta on tulla tälläsee paikkaan.


       -Ai jaa, ootko asunu kauanki täällä?
       -  Neljä vuotta tulee tänä vuonna täyteen.
       -  Saanko kysyy miks sä oot tullu tänne? Et näytä häiriköltä? Tom kysyi.
         -Jätän ehkä toiseen kertaan, vastasi Lumi.


Sitten Lumi löi Tomille todella leveän hymyn, eikä oikein itsekkään tiennyt miksi teki 
niin tai sitä ainakaan mitä teki sen jälkeen.




      Lumi painoi huulensa suoraan Tomin huulille ja juoksi pois.

    Tom jäi hölmistyneenä vain katsomaan perään.
         
   









































































   Lumi juoksi huoneeseensa ja istahti kirjoituspöydän ääreen ja mietti mitä ihmettä 
teki?!


   Eli tämmöin ois nyt tää eka osa. Saa kommata millain oli teiän mielestä.

2 kommenttia:

  1. Ihan mukava aloitus:) Lumi-Anna on kaunis, niin kuin hänen nimensäkin. Jään odottelemaan mitä säpinää Annan ja Tomin välille syntyykään;)

    Muuten näin sivumennen sanoen, jos sua häiritsee kuvissa noi puhekuplat ja timantit, niin ne saa pois hideheadlineeffects on/off koodilla. Silloin voi kuvakulmia käännellä vähän vapaammin eikä tartte rajata kuvia simien päälakeen:)

    Ja tekstissä voisit käyttää lainausmerkkejä tai vuorosanaviivaa, se helpottaa lukemista.

    Toivottavasti jatkoa on tulossa pian!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta kommentista, se innostaa tekemään lisää :)
    Kiitos vinkeistä, koska en todellakaan tiennyt miten saan puhekuplat pois.
    Ja ajttelinkin niitä vuorosana viivoja, mutta vasta mietin miten toteutan tämän koko projektin :))

    VastaaPoista

Saa kommentoida:)